Kansan keskuudessa sanalla politiikka tarkoitetaan useimmiten vain ja ainoastaan puoluepolitiikkaa ja puolueiden toimintaa yleisesti. Politiikka kuitenkin tarkoittaa ennemminkin kaikkea kokonaisnäkemykseen tai aatteeseen pohjautuvaan toimintaan, jolla pyritään vaikuttamaan esim. yhteiskunnallisiin asioihin tai hoitamaan niitä.

Eliisa Alatalon "Katsaus ammattikorkeakouluopiskelijoiden poliittiseen toimintaan" lähestyy tärkeää kysymystä, mutta ampuu itseään jalkaan jo alkumetreillä. Rivien välistä on luettavissa, että vakuutteluista huolimatta politiikka on hänellekin ensisijaisesti jotain jota vain puolueet tekevät, vaikka samaisessa artikkelissa peräänkuulutetaan opiskelijakunnille ymmärrystä omasta poliittisuudestaan. Kiitettävää on, että Alatalo tuo esille oman puoluetaustansa rohkaisten esimerkillään myös muita puoluepoliittisen vakaumuksen omaavia opiskelijoita osallistumaan toimintaan.

Toimin vuosina 2002 - 2007 Tampereen ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan (Tamko) toiminnanjohtajana ja väitän tuntevani yhteisöäni edelleen sen verran, ettei Alatalon artikkelissaan mainitsema opiskelijakunnan hallituksen puheenjohtajan kommentti voi tulla kuin Tamkosta. Yhtälailla väitän, ettei kommentti opiskelijakunnan tuntien kerro koko totuutta.

On totta, että Tamkon säännöt rajaavat listavaalissa listan koon yhteen henkilöön. Toisaalta Tamkon valtuustovaaleissa ensikertalainenkin pärjää pääsääntöisesti hyvin, ehdokkaita riittää runsaasti ja äänestysprosentti on opiskelijakuntien välisessä vertailussa korkealla. Äänet saadaan omilla ansioilla ja niillä asioilla joita ehdokas pitää esillä. Merkitystä ei ole sillä mihin taustayhteisöön yksilö mahdollisesti toisaalla kuuluu, vaan sillä mitä hän ajamillaan asioilla edustaa.

Vaalijärjestelmän myötä kynnys osallistua on erittäin matala ja mahdollisuus jokaiselle yhdenvertainen. Perinteinen listavaali antaisi etulyöntiaseman esimerkiksi suurien koulutusohjelmien ehdokkaille tai ay-liikkeille joiden resurssit kampanjoida yksilöön verrattuna ovat ylivoimaiset. Nyt myös puoluekirjaa kantavilla on mahdollisuus läpimenoon, vaikkakaan valitettavasti puoluekirjaa käytetään vaalikorttina harmillisen harvoin. Mielestäni se kertoo enemmän puoluepolitiikan yleisestä ahdingosta kuin opiskelijakunnan polittisesta toiminnasta.

Vuonna 1912 perustettu Tamkon on poliittisesti monipuolinen toimija ja jäsenistönsä näköinen yhteisö. Toiminnan piiriin kuuluu lähes 40 kerhoa, järjestöä tms yhteisöä - opiskelijoiden perustamia kaikki. Huomattavaa on myös se, etteivät Tamkon säännöt edellytä kerhon toimintaan osallistuvilta opiskelijakunnan jäsenyyttä ja tätä mahdollisuutta myös hyödynnetään kiitettävästi.

Valtaosa näistä yhteisöistä on syntynyt opiskelijakunnan sääntöjen kannustamana ja niiden olemassaoloa tuetaan toiminnallisesti, tiedotuksellisesti ja taloudellisesti. Joukkoon mahtuu ainejärjestöjä, höntsyjääkiekkoa, ammattiyhdistysten paikallisjärjestöjä, raskaan musiikin ystäviä jne. Puoluepoliittisia järjestöjä ei ole syntynyt vaikka niillä on yhtäläinen mahdollisuus perustaa toimintaa opiskelijakunnan piiriin. Kyse ei siis ole siitä etteikö opiskelijakunta tarjoaisi puitteita ja mahdollisuutta, vaan ennemminkin jo mainitsemistani puoluepoliittisen toiminnan omista ongelmista.

Alatalon viittaama ay-liikkeen läheisyys ammattikorkeakouluissa on tavallaan luonnollista, ovathan ammattikorkeakoulut vahvasti työelämälähtöisiä korkeakouluja. Yhtälailla monialaisissa yliopistoissa nousevat esille yhteiskunnallisen vaikuttamisen työkaluiksi perustetut puolueet. Sekä ay-liike että puolueet tekevät politiikkaa, kumpikin omalla sarallaan yhdessä tai erikseen.

Ay-liikkeen läheisyydelle on myös historiallinen, koulutuksen muutokseen liittyvä syy. Esimerkiksi Tampereen Kauppaopiskelijat ry (TKO) toimi aikana ennen ammattikorkeakouluja oman oppilaitoksensa oppilaskuntana. Ammattikorkeakoulun synnyttyä ei kuitenkaan ollut tilaa kuin yhdelle opiskelijakunnalle, joten pitkän historian omaavan järjestön oli tarkastattava rooliaan opiskelijan edunvalvonnan kentällä. TKO:n uusi rooli ay-sektorilla täydentää opiskelijan edunvalvontaa ja oli tervetullut lisä. Uusiakin toimijoita kampukselle vielä mahtuisi.

Henkilökohtaisesti pidän puolueita yhteiskunnallisen keskustelun ja vaikuttamisen työkaluina, en itseisarvona. Ylioppilaskunnissa ollaan valitettavan usein tilanteessa, jossa puoluepoliittinen toiminta käyttää ylioppilaskuntaa käsikassaranaan eikä toisinpäin, kuten asian mielestäni kuuluisi olla. Voisiko syy puoluepoliittisen toiminnan aktiivien puutteeseen ja alennustilaan olla puolueiden omassa rakenteessa ja toiminnassa yhteiskuntamme muiden poliittisten toimijoiden sijaan?

Ja kyllä. Kannan "puoluekirjaa". Se on sininen ja siinä on ruiskukka.

Mikael Wänskä
ent. Tamkon toiminnanjohtaja