Toiminnanjohtajalta

Päättyvä vuosi opiskelijakunnassa oli poikkeuksellinen monellakin tapaa, mutta ennen kaikkea se oli uudistava. Olomme rekisteröitynä yhdistyksenä päättyy ja elo julkisoikeudellisena, itsehallinnollisena toimijana pääsee täyteen vauhtiinsa. Vaikka paljon vanhaa rakennetta säilytetään, on muutostahto ja innostus yllättänyt myös itseni. Toisaalta se on ymmärrettävää, saavathan tämän päivän opiskelijat nyt luoda perustat omaehtoiselle toiminnalle sellaisena kuin he sen näkevät. Tamkon historiaa katsottaessa on perusteltua odottaa, että tämän päivän päätökset kantavat hedelmää seuraavatkin 94 vuotta.

Mitä vuosi piti sisällään? Solun saneeraus saatiin päätökseen, jäsenmäärä on korkeammalla kuin koskaan aiemmin, Tamkon piirissä toimii enemmän järjestöjä kuin ikinä, vertaistuutorikoulutukseen hakeutui ennätyksellinen määrä opiskelijoita jne. Ennätyksiä rikottaessa riittävästi nousee myös rimakorkeus. Jokaisella toimikaudella on edellistä kovempi haaste säilyttää saavutettu taso tai korottaa panoksia. Toiminnallisesti Tamko lienee kovimmassa vireessä vuosikymmeniin, mutta paikoilleen ei edelleenkään parane jäädä. Se on sama kuin laittaisi lapun luukulle.

Koulutuspolitiikka ei odottele, eikä koulutus kehity kehittämättä. Opintoraha tuskin nousee, ellemme katso uurnilla tarkkaan ketä äänestää ja jatka painostusta Arkadianmäkeä kohtaan. Terveydenhuollon lisäresurssit eivät syntyne vaatimatta, eikä järjetön pakkohakujärjestelmä ammattikorkeakouluihin pääty itsestään.

Tekemistä riittää edelleen myös ammattikorkeakouluopiskelijan ja -järjestelmän aseman kohottamisessa yhteiskunnassa. Itsenöisyyspäivän vastaanottoa seuratessa ei voinut välttyä huomaamasta, ettei sen puoleen ammattikorkeakoulujen opiskelijoiden kansallisia edustajia kuin rehtoreitakaan kättelyssä käynyt. Niin vahva on valtiovallan usko meihin yhteiskunnan rakentajina.

Omalta osaltani kiitän kuluneesta vuodesta ja pistän viimeisen vaihteen päälle. Uuden opiskelijakunnan ensimmäinen vuosi on itselleni viimeinen toiminnanjohtajana tällä erää, eli jatkajani haku avataan kevään vaihtuessa kesäksi. CV:t kuntoon ja näyttöjä kehiin!