Nämä artikkelit kuuluisi aloittaa painokkaasti toteamalla "Paljon on vettä virrannut Tammerkoskessa sen jälkeen kun..." tai jotain muuta yhtä hyvin ajan kulkua, muutosta tahi kehityksen suuntaa alleviivaavaa. Lyhyesti sanottuna kupletin juoni on nyt sellainen, että kaikesta hyvästä huolimatta olen jättämässä toiminnanjohtajan tehtävät kuluvan vuoden aikana. Pakko ei olisi, sillä työsopimukseni on toistaiseksi voimassa olevaa mallia, mutta aina jossain vaiheessa (toivottavasti) kukin ymmärtää tehdä tilaa seuraavalle viiripäälle viheltelijälle.

Aloittaessani toiminnanjohtajana 1. joulukuuta 2002 silloisessa Tampereen Ammattikorkeakoulun Opiskelijayhdistys TAMKO ry:ssä, hämmästyin alkuun opiskelijakunnan uinuvaa potentiaalia. Humanistina insinöörien ja tradenomien joukkoon saapunut karvaturri herätti kysyviä katseita ensimmäisistä tunneista alkaen. Ainakin TKO:n toimistolla meni useammalla kahvit väärään kurkkuun, sillä tapana ei tuolloin ollut, että Tamkon toiminnanjohtaja tekisi itseään tykö kysymättä ja kyselisi kuulumisia ilman taka-ajatusta kahvia siemaillen.

Oletin omaksuvani Tamkon toiminnan ja tavat parissa viikossa, ja kai niin tavallaan kävikin. Tavoille taidettiin vain oppia molemmin puolin. Ensin tuli hankintalistalle musta puku, sitten lähti liehuletti ja lopulta huomasin henkilökohtaisen auktoriteettini kasvaneen tasan 30 kiloa. Ensimmäiselle työviikolle osunut perinteensiirtoseminaari oli unohtumaton elämys ja oppitunti todellisesta yhteishengestä. Tamko osoitti varsin nopeasti omaavansa sellaista henkistä pääomaa, jota löytyy vain maailmanmestaruusjoukkueiden pukukopeista.

Tamkolla on historia, joka antaa perustellun oikeuden toimia siten kuin olemme hyväksi havainneet. Arvostan täällä vallitsevaa toiminnan suoruutta ja rehellisyyttä. Sitä, että tehdään eikä meinata. Tamkon leikekirjaa lukiessa ymmärtää kuinka paljon yksi yhteisö voi suoraan ja välillisesti maailmaan vaikuttaa.

Määrällisiä mittareita viime vuosien saavutuksille voisi luetella loputtomiin, mutta tärkeimpänä asiana kuluneiden vuosien ajalta pidän ehdottomasti opiskelijoiden yhteisöllisyyden voimistumista. Vertaistuutoroinnin suosio, kerhotoiminnan räjähdysmäinen kasvu, opiskelijajärjestöjen yhteistoiminta sekä Tampereen ammattikorkeakoulussa että Tampereella kuvaavat lahjomatta aikaansa. Minulle on turha kenenkään enää väittää nuorten olevan yhteiskunnallisesti passiivisia tai yhtenäisistä asioista kiinnostumattomia. Jos tältä asiat jossain näyttävät, on vika muussa kuin nuorissa.

Vuodet Tamkossa ovat olleet yksiselitteisesti mahtavia. Esimiehiä seurassani vierailee jo kuudes (Kiitos kärsivällisyydestä Elina, Riikka, Jukka, Mikko, Aku ja Markus!), hallituksen jäseniä on ollut kymmeniä, valtuutettuja toista sataa, tuutoreita ja satoja muita aktiiveja unohtamatta. Oma osansa siitä kiitoksesta, että Tamko selvisi vaaran vuosista (= kaudestani toiminnanjohtajana) kunnialla kuuluu myös sidosryhmille sekä ammattikorkeakoulun hallinnolle.

Tänään Tampereen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta on lähes 5 000 korkeakouluopiskelijan lakisääteinen selkäranka, vauhtia on sopivasti yli rajoitusten ja löpöä tankissa vielä vuosiksi eteenpäin. Vaikka paljon enemmän olisi toimikaudellani voinut valmiiksi saada, en kuluneisiin vuosiin ja saavutettuihin virstanpylväisiin voi todellakaan pettynyt olla. Häpeämättä jätän työpöydän seuraajalleni ja napsautan Solun saunan päälle opiskelijakunnan omalla toimistolla, kun sellainenkin kerran tuli tässä sivussa kasaan raavittua...

Kiitos!

PS TAMKO HAKEE TOIMINNANJOHTAJAA